Pirttihirmu

Suomen kielestä ei varmastikkaan löydy sellaista sanaa, joka riittäisi kuvaamaan sitä tunnetta, jota tunnen noita fuckin nautapaarmoja kohtaan!

Pöllitty kuva nautapaarmasta

Täällä metsän puskissa on muutoin niin kaunista ja rauhallista, mutta maaseudun idyllisen rauhan rikkoo kuumana kesäpäivänä tasan yksi asia. Ja se olen minä. Kuvittele vasta leikatun ruohon tuoksu, pörriäisten surina ja ihana auringon paiste välkehtimässä pilvien lomasta. Kuvittele kesäinen vehreä piha, jolla juoksentelee pää punaisena kirkuva, päästä varpaisiin raskaisiin vetimiin pukeutunut nainen. Hänellä on jaloissaan kumpparit, jotka lainehtivat sukkahiestä, ja päässään huppu tiukasti sidottuna. Kasvoista näkyy hädintuskin nenä, jolla hän kenties aistii juoksusuunnan hajujen ja tuulen vireen perusteella. Ongelma moisessa klyyvarissa on tietenkin se, että se vetää vihollisia puoleensa erittäessään hiilidioksidia.

Hän on onnistunut kehittämään taistelulajin epähuomiossa huiskiessaan hädissään kahdella frisbeellä jokaiseen ilmansuuntaan samaan aikaan. Moni karateka saattaisi hämmästyä vikkelistä kädenliikkeistä ja taitavista hyppypotkuista, jotka vaihtavat suuntaa kesken kaiken. Välillä hän lakkaa hengittämästä ja ojentaa itsensä taisteluasentoon. Tämä maaseudun ninja, oman elämän Chuck Norris olen minä.